Uutiset

5.8.2019Kutsu kesäretkelle 31.8.2019Lue lisää »9.3.2019Merkkaa kevään päivämäärät kalenteriinLue lisää »21.1.2019Vuosikokous 5.2. kello 18:00 alkaenLue lisää »28.5.2018EU:n TIETOSUOJA-ASETUKSEN SOVELTAMINEN ALKOI 25.5.2018, TIEDÄ JA TUNNE OIKEUTESI!Lue lisää »

Blogin arkisto

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:596899 kpl

Odysseuksen jäljillä - Gildan miehistön kokemuksia

Keskiviikko 31.10.2012 klo 11:32 - Tuomo Ojanen


tuomo_2.pngOnneksi ilmoittauduimme mukaan. Pääsimme gastiksi alukseen, jonka kipparina toimi SPV:n kokenut purjehduksenopettaja Erkki Suorlahti. Lefkaksen satamassa meitä odotti Gilda –niminen ranskalaisvalmisteinen 43 jalkainen alus. Veneeseen tuli kaikkiaan seitsemän henkeä, joista kipparin lisäksi kahdella muulla oli purjehduskokemusta. Upeat maisemat, utuisen paahtava helle, lämpötila päivällä yli +30 asteessa, hyvät tilat veneessä ja samanhenkinen porukka, kaikki oli kohdallaan. Ensimmäisenä päivänä täytimme veneen varastot ja kävimme illalla tavernassa, seuraavana aamuna irtauduimme laiturista lähes tyynessä ilmassa. Kun keskipäivällä pääsimme ulos Lefkaksen kapeasta väylästä, alkoi tuulla sen verran, että saimme purjeet ylös. Aurinko paahtoi. Veneessä oli aurinkosuoja avotilan yllä, mikä oli ihan välttämätön varustus, vaikka omaan pintaan oli vedetty hyvät suojakertoimet.  

tuomo_3.pngJo ensimmäinen uinti- ja lounastauko oli ihmeellinen. Kun lähestyimme Scorpioksen saaren poukamaa, alkoivat pohjan vihreä kasvillisuus ja paljaat hiekkakohdat erottua. Tuntui, että olemme jo matalassa, mutta liikuimme vielä rantaan päin ja kun kaiku sitten ilmoitti syvyydeksi alle 10 m laskimme ankkurin. Oli outoa nähdä koko ulkona oleva ankkurikettinki turkoosinsinisessä vedessä ja ankkuri pohjassa lepäämässä. Opimme kaiken aikaa uutta hyödyllistä, nyt otimme ensimmäisen kerran asiaan kuuluvat ankkuriouzot. 

tuomo_4.png

Sitten kokeiltiin vasta hankittuja sukelluslaseja ja snorkkeleita. Pinnalta vesi näytti pohjaan saakka tyhjältä, mutta pinnan alla tuli kalaparvi heti ihmettelemään sukeltajaa. Lämmin, suolainen vesi kannatteli snorklaajaa pehmeästi ja koko pinnan alapuolinen maisema oli uskomattoman hieno. Aikaa kului ja kun viimein nousimme uimatason suihkuun oli ulkotilan pöydälle loihdittu kreikkalainen salaattilounas valkkareineen. Ainekset olivat hyvät, täällä sai niitä oikean makuisia tomaatteja, joita ei Suomesta löydy edes kesällä. Tiskivuoro lankesi luonnostaan pitkään sukeltaneille. Osa kävi vielä vedessä, ja sitten kohti seuraavaa satamaa. 

Päivät kuluivat jokseenkin samalla erehtymättömän hyvällä kaavalla: Aamiaista veneessä, Ekin pressokahvit, mahdollisesti varastojen täydennystä tuoreilla vihanneksilla ja hedelmillä ja kapteenien kokouksen jälkeen lähdettiin etsimään päivän tuulia. Siitä lounas/uintitauon jälkeen kohden seuraavaa satamaa (laituriouzot). Lähimpien tavernojen pöydät olivat suoraan rantalaiturilla ja illallispaikan valinnassa oli runsaudenpulaa. Satamista löytyi aina paikkoja, joka tarjosivat mahdollisuuden lämpimään suihkuun 2 – 4 € hintaan, joten veneen vesivarastoja ei tarvinnut tuhlata. Onneksi jääkaappi sisältöineen säilyi kylmänä koko matkan ajan ja sitä täydennettiin tarpeen mukaan. Veneen luukut jätettiin auki kun lähdimme illalliselle, päivän kuumuus oli pakko tuulettaa. Kuulemma mitään ei ole koskaan kadonnut veneistä.

tuomo_5.pngVarsinainen purjehdus oli upeaa. Kun tuuli, se oli jostain syystä usein vastainen ja pääsimme harjoittamaan miehistön venda-taitoja. Veneen sai hyvään vauhtiin, kun laski riittävästi tuuleen, nostamalla vauhti kuoli nopeasti. Purjehdusta syvemmin ymmärtämätönkin saattoi hämmästellä ranskattaren mieltymistä samoihin maisemiin. Kun vedimme yhden mpk:n yhdellä halssilla ja vendan jälkeen saman verran takaisin saaren rannan lähelle, olimme edenneet ehkä runsaat 300 m rannan kiintopisteen mukaan. Täällähän on hauskaa, miksi siis kiirehtiä. Jamas!

tuomo_6.pngVierailimme useissa mielenkiintoisissa paikoissa, joista yksi erikoisimpia oli Papanikalaos -luola Meganisi-saaren länsireunalla. Toisen maailmansodan aikana saksalaiset pitivät sukellusveneitä piilossa tässä luonnon muovaamassa kalkkikiviluolassa. Ankkuroiduimme luolan edustalle ja menimme kumiveneellä ja jotkut uiden luolaan. Samaan aikaan tietenkin paikalle tuli turisteja täynnä oleva monikerroksinen alus, joten jouduimme vetäytymään luolan perälle. Pakolliset kivikeräilyt ja nipin napin ennen seuraavaa turistiristeilijää alta pois Gildalle. 

Kefalonian Eufimiassa ollessamme kävimme HLVK-porukalla maanalaisella järvellä. Viileää kirkasta vettä, osittain romahtanut katto ja oma lautturi. Basse tosin joutui uhrautumaan ja jäi varmistelemaan veneen ja kipparin valmiutta tulevan päivän haasteisiin.

Joitain satamia kansoittivat brittiläiset purjehtijat, jotka olivat liikkeellä yleensä isolla joukolla, vähin taidoin ja täyttivät sataman. Tällaista satamaa pyrittiin mahdollisuuksien mukaan välttämään, vaikka aina ei siinä onnistuttu. Lähestyttäessä satamaa huomasi kiireen kasvavan muilla veneilijöillä, sopivia paikkoja kun ei ollut aina riittävästi kaikille, mutta kapteenimme Eki otti kaiken aina rauhallisesti. Osa satamaan kiirehtivistä (ei tietenkään HLVK:n veneet, eikä kuuden veneen suomalaislaivasto) saattoi turvautua purjehduksessa poikkeavin taktiikoihin ehtiäkseen muita ennen satamaan. Opin taas uusia purjehdustermejä Ekiltä. Saimme ihmetellä mm. svedukryssin (volvopenta)ja japaningenuan (yanmar) käyttöä viimeisellä osalla ennen satamaa. Aina kuitenkin Eki näki sopivan raon, johon saimme Gildan turvallisesti laituriin.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja tässä tapauksessa asiaa hieman helpotti viimeisen päivän tuuli, osin yli 15 m/s (emme siis käyttäneet purjeita) ja kotoinen vesisade, tosin lämmintä vettä. Tässä säässä oli hyvä palata Lefkadaan vaikka sitten poikittain tuuleen nähden köli naapuriveneen keulaköydessä kiinni ja tuulen painaessa kylkeä kohti naapurin keulaa. Kaikesta selvittiin Ekin antaessa rauhallisesti ohjeita.

Viimeisen illan vietimme Lefkaksessa ja illalla yritimme tuhota viimeiset eväät alukselta siinä kuitenkaan täysin onnistumatta. Opimme paljon, mutta vielä jäi kerrattavaa. Yksi iso puute Kreikan vesillä oli Suomen vesiin verrattuna: Siellä ei ollut kiviä.

tuomo_7.png

Tämä reissu oli ainutlaatuinen ja pysyy muistoissa. Uudestaan? Miksei.

Avainsanat: HLVK, Haukilahden venekerho, Kreikka


Kommentit

25.11.2012 19:14  Allan

Selkeä ja mielenkiintoinen purjehduskertomus moottoriveneilijällekin. Kiitos Tuomo!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini